25. huhtikuuta 2019

Asiakastilaisuus: Hyvinvointi-iltapäivä



Joulukuussa aloitettu projekti, joka oli asiakastilaisuuden järjestäminen, saatiin eilen keskiviikkona 24.4.2019 päätökseen. Päivä alkoi tilan järjestämisellä, tuotepussukoiden tekemisellä, tarjoilujen hakemisella ja  viimehetken  ostosten tekemisellä. Saimme kaikki ajoissa tehtyä ja aikaa jäi vielä tapahtuman läpikäymiseen.

Maria Härmä
Aluksi Maria Härmä aloitti puheensa fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista. Hän kertoi hyvin konkreettisesti asioita hyvinvoinnista ja kuinka pystymme pienillä teoilla muuttamaan vointiamme. Hän myös painotti sitä, ettei mikään tapahdu sormia napsauttamalla vaan vie aikaa.


Härmän esiintymisen jälkeen pidimme pienen tauon tarjoilujen merkeissä. Tarjolla oli salaattia ja patonkkia, jotka saimme sponsoriltamme Tiina Leipoo. Lisäksi tarjolla oli kahta erilaista kakkua, keksejä sekä kahvia, teetä ja mehua, jotka saimme toiselta yhteistyökumppaniltamme Salon K-Citymarketista.


Susanna Rajala
Tauon jälkeen koulun psykiatri Susanna Rajala aloitti oman osuutensa kertoen vuorovaikutuksesta ja tunnetaidoista. Hän kertoi vinkkejä, kuinka toimia erilaisissa tilanteissa, jotta pystyy hillitsemään itsensä tarvittaessa. Myös tunteiden näyttäminen on erittäin tärkeää ja sallittua, jotta ihminen pystyy kehittymään. Vuorovaikutuksesta tärkeimpänä nousi esiin se, että kerro rohkeasti mitä tunnet.

Tuotepussukat kotiin viemisiksi
Lopuksi suoritimme arvonnan sekä palautekyselyn.
Tässä muutamia palautteita:

"Ihana ja mielenkiintoinen tapahtuma. Mielenkiintoiset luennoitsijat sekä selkeä kokonaisuus."

"Tilaisuus oli mielestäni oikein onnistunut. Ja tärkeitä aiheita oli!"

"Ihan mukava ajatus. Olisin pitänyt, että ryhmäläiset olisivat tehneet enemmän, puhuneet yms."

"Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja monipuolinen. Tarjoilu ok ja hyvä."



17. huhtikuuta 2019

Punontakampaus


Punontatekniikalla tehty kampaus. Tämä tekniikka on haastavampi verrattuna esimerkiksi lettitekniikkaan, koska pinnasta on vaikea saada sileä.




12. huhtikuuta 2019

Solmukampaus


Solmutekniikka on yksi kampaustekniikka, jota harvemmin käytetään. Solmuilla saa helposti näyttävyyttä kampauksiin.


Tässä kampauksessa tein solmuja ketjuna.


3. huhtikuuta 2019

Toisen harjoitteluviikon asiakastöitä

Tyviraitaa. 
Olen jälleen päässyt tekemään paljon asiakkaita. Toinen harjoittelu viikko lähti käyntiin raidoituksella ja entisen eteenpäin pitenevän mallin leikkaamisella tasaiseksi pitkäksi polkaksi. Asiakkaan toiveena oli yleisilmeen vaaleneminen ja hän olikin erittäin tyytyväinen lopputulokseen. 


Hiusten pesu ja pikakampaus. 
Asiakkaallani oli toiveena rennot kiharat, joista hän näytti minulle mallikuvan. Ensin pesin hänen hiuksensa, jonka jälkeen föönasin ne ja lopuksi kiharsin suoristusraudalla. 

Mallin siistiminen. 

Asiakkaan toiveen mukaisesti siistin mallia. Hän toivoi takaosaan reilusti kerrostusta, pyörteen vuoksi. Päädyimme kuitenkin yhdessä siihen lopputulokseen, että en kerrosta kovin reilusti vaan rikon hieman latvaa. Näin ollen hiukset laskeutuvat paremmin. 


Miesten hiusten leikkauksesta ei valitettavasti ole ennen kuvaa. Sivut otin koneella, pääliosan saksilla ja yhdistin saksikampa tekniikalla.