24. syyskuuta 2019

Tiiliskivirullaus harjoituspäälle



Tiiliskivirullaus sujui viuhkarullauksen jälkeen hieman helpommalta ja rullaaminen on jopa nopeutunutkin hieman. 


Tein tilliskivirullauksen kaksi kertaa harjoituspäälle. Toisella kertaa osasin jo suunnitella hieman paremmin vaikeampaa takaraivon kohtaa. 

Ensimmäinen tiiliskivirullaus. 




Toinen tiiliskivirullaus. 


Permanentin perusrullaus asiakkaalle


Tänään oli ensimmäinen asiakastyö rakennekäsittelyn kurssiin liittyen. Työ tehtiin pareittain.

Asiakkaamme halusi napakan kiharan. 
Hänellä oli hentoinen ja todella lyhyt hius.



Käytimme Schwarzkopfin Natural Styling - sarjaa. Permanenttiaineen vahvuudeksi valitsimme numero 2.


Rullaaminen kävi päälaelta helposti, mutta sivut olivat haasteellisia lyhyiden hiusten vuoksi. Aikaa rullauksen tekemiseen meni lähemmäs kolme tuntia. 


Jouduimme lisäämään permanenttiaineen numero 1 numero 2:n lisäksi 15 minuutin jälkeen, koska kihara ei alkanut kihartumaan toivotulla tavalla.

20 minuutin jälkeen välihuuhtelimme hiukset ja käytimme kiinnityksenä hoitokiinnitystä.


Asiakkaamme oli ihan tyytyäväinen lopputulokseen sekä myös me itse. Olihan tämä meidän ensimmäinen permiksemme! 


17. syyskuuta 2019

INCI: Diego Dalla Palma Milano - pohjustustuotteet ja ripsivärit


Mascara prima visione

Mascara prima visione
aqua - liuotin
glyceryl stearate - pehmentävä aine
palmitic acid - pehmentävä aineemulgaattori
copernicia cerifera cera (copernicia cerifera (carnauba) wax) - ihoa hoitava ainekalvonmuodostajapehmentävä aine
candelilla cera (euphorbia cerifera (candelilla) wax - kalvonmuodostajapehmentävä aine
aminomethyl propanediol - puskuroiva aine
phenoxyethanol – säilöntaine
sodium dehydroacetate - säilöntäaine
potassium sorbate - säilöntäaine
tocopheryl acetate - ihoa hoitava aineantioksidantti
hydrolyzed sweet almond seedcake - hiuksia hoitava aine
ci 77499 (iron oxides) - kosmetiikan väriaine

9 kpl pehmentäviä aineita
8 kpl viskositeetinsäätäjiä
6 kpl kalvonmuodostajia
6 kpl ihoa hoitavia aineita

Mascara tecnico semipermanente (waterproof)

isododecane - hajustepehmentävä aineliuotin
trimethylsiloxysilicate  - ihoa hoitava ainevaahdonestoainepehmentävä aine
disteardimonium hectorite - stabiloiva aineviskositeetinsäätäjä
propylene carbonate - liuotinviskositeetinsäätäjä
sorbitan tristearate - emulgaattori
phytosteryl isostearate - ihoa hoitava ainehiuksia hoitava aine
hydrogenated palm kernel glycerides - ihoa hoitava ainepehmentävä aineviskositeetinsäätäjä
phenoxyethanol - säilöntäaine
ci 77499 (iron oxides) - kosmetiikan väriaine

7 kpl pehmentäviä aineita
9 kpl ihoa hoitavia aineita
3 kpl liuotinta



Makeupstudio, eye primer

peg/ppg- 19/19 dimethicone - emulgaattori
disteardimonium hectorite - stabiloiva aineviskositeetinsäätäjä
isodecyl neopentanoate - ihoa hoitava ainepehmentävä aine
copernicia cerifera cera (copernicia cerifera (carnauba) wax) - ihoa hoitava ainekalvonmuodostajapehmentävä aine
aqua - liuotin
phenoxyethanol - säilöntäaine
stearalkonium bentonite  - geelinmuodostajaviskositeetinsäätäjä
propylene carbonate - liuotinviskositeetinsäätäjä
dimethicone / vinyl dimethicone crosspolymer - viskositeetinsäätäjä
ci 77891 (titanium dioxide) - kosmetiikan väriaine
ci 77491 (iron oxides) - kosmetiikan väriaine
ci 77492 (iron oxides) - kosmetiikan väriaine

6 kpl viskositeetinsäätäjiä
5 kpl ihoa hoitavia aineita
3 kpl pehmentäviä aineita

Makeupstudio, face perfector primer lifting effect

aqua - liuotin
polysilicone -11 - kalvonmuodostaja
niacinamide - silottava aine
ppg-15 stearyl ether - pehmentävä aine
polymethyl methacrylate - kalvonmuodostaja
ammonium acryloyldimethyltaurate/vp copopolymer - viskositeetinsäätäjä
polymethylsilsesququioxane - opalisoiva aine
hdi/trimethylol hexyllactone crosspolymer - paakkuuntumisenestoaine
hydrolyzed manihot esculenta tuberextract - ihoa hoitava aine
1,2-hexanediol - liuotin
phenoxyethanol - säilöntäaine
ethylhexylglycerin - ihoa hoitava aine
tropolone - ihoa hoitava aine

6 kpl ihoa hoitavia aineita
4 kpl liuottimia
4 kpl pehmentäviä aineita

Ikä + meikkaaminen

Lähde: pexels.com
Ikääntyessä ihoon ilmestyy ryppyjä (kimmoisuus), värimuutoksia (maksaläiskät) ja iho ohentuu (pintaverisuonet näkyvät). Meikillä pyritään peittämään edellä mainittuja muutoksia sekä kohottamaan ilmettä.

Meikkipohja
Aikuisen naisen meikkiä tehdessä on hyvä huolehtia ihon hyvästä kosteutuksesta. Hyvä meikkipohja on kuulas, jolloin esimerkiksi voi käyttää vain sävyttävää päivävoidetta ja tarvittaessa peittävmpää tuotetta sitä vaativiin kohtiin. 

Puuteria käytetään vain hyvin rasvaiselle iholle tai rasvoittuviin kohtiin, koska se kerääntyy helposti ihon juonteisiin ja tuo ne näin ollen paremmin esille.

Varjostuksia ei välttämättä kannata tehdä vaan käyttää raikkaan väristä poskipunaa. Poskipuna posken korkeimmalla kohdalla nostaa kasvojen ilmettä lisää.

Silmät
Silmät tulee pohjustaa hyvin, koska ikääntyessä silmäluomet muuttuvat raskaammiksi. Ilman hyvää pohjustusta luomiväri "paakkuuntuu" luomelle. Luomiväreinä tulisi suosia mattaisia ja tummia värejä. Kimaltavat ja vaaleat luomivärit tuovat esille juonteet ja  Alaluomille ei välttämättä tarvitse laittaa silmämeikkiä ollenkaan. Tummilla rajauksilla yläluomella ja irtoripsillä saa katsetta avarrettua. 

Kulmien siisteyttä ja muotoilua ei kannata unohtaa, koska ne tuovat ilmeeseen ryhtiä.

Huulet
Huulet rajataan rajauskynällä ennen huulipunan levittämistä. Tämä estää huulipunan karkaamisen juonteisiin. Raikkaat ja kuultavat värit sopivat hyvin ikääntyneelle.


Yllä on kauneusbloggaaja ja meikkaaja-maskeerajan Miia Ezenin video aikuisen naisen meikistä. Videolla käytiin mielestäni monipuolisesti meikin tekeminen sekä Ezen antoi myös vaihtoehtoja ja perusteli hyvin, miksi esimerkiksi puuteria ei aina kannata käyttää. 

Videolla käytettiin silmänpohjustuksena The Balm Put the Lid On It:ia, luomivärinä Too Faced:n Natural Matte luomiväripalettia, ripsivärinä Maybellin, Sensain meikkivoidetta, Milanin peitevoidetta, Laura Mercierin puuteria, Physicians Formulan aurinkopuuteria ja poskipunaa, L'orealin kulmakarvageeli, Clarinsin huulikynä ja -puna.

7. syyskuuta 2019

Viuhkarullausta harjoituspäälle


Viuhkarullaus aloitettiin samanlaillailla kuin perusrullaus, mutta sivut rullattiin viistosti taaksepäin. 

Minulle tämä oli vaikeampi kuin perusrullaus, koska sivun rullat oli haasteellista saada rullattua oikeassa kulmassa alusta loppuun asti. 


Tein viuhkarullauksen kaksi kertaa. Toisen tein isommilla rullilla kuin ensimmäisen. Halusin kokeilla rullausta myös niillä, joka vielä osoittautui viuhkan lisäksi haasteeksi.