26. syyskuuta 2018

KOLME TÄRKEINTÄ ASIAA TYÖEHTOSOPIMUKSESTA



Hiusalan työehtosopimus löytyy Palvelualojen ammattiliiton nettisivuilta sekä PAM toimii parturi-kampaajien ammattiliittona.

Työsopimusta kirjoittaessa on erittäin tärkeää lukea työsopimus hyvin ja selvittää epäselvät asiat tarkkaan, jotta väärinymmärryksiltä ja ristiriitatilanteilta vältytään ja työtä voidaan tehdä sujuvammin.

1. TYÖSUHDE
Työntekijän on tiedettävä minkälaisen työsopimuksen on solmimassa; onko se toistaiseksi voimassa oleva, osa-aikainen vai määräaikainen. Tämä myös määrittää mitä olet työsuhteesi aikana velvollinen tekemään tai mitä saat tehdä (esimerkiksi ammattiin kuuluvat työt tai kilpailevan ammattityön kielto).

2. PALKKAUS
On tärkeää tietää minkä mukaan palkkasi määräytyy, milloin olet oikeutettu erilaisiin lisiin ja milloin palkkasi maksetaan.

3. TYÖSUHTEEN PÄÄTTÄMINEN JA LOMAUTTAMINEN
Jossain vaiheessa eteen voi tulla tilanne, että työsuhde on aika päättää. Työsuhteen laatu määrittää irtisanoutumisen. Myös yrittäjä voi joutua muuttamaan työsuhteen esimerkiksi osa-aikaiseksi tai lomauttamaan työntekijän taloudellisista syistä, jolloin työntekijällä on erilaisia oikeuksia.

Mitä sopia työnantajan kanssa ennen työsuhteen solmimista?
- palkkaus
- työajat
- lomat
- työterveyshuolto
- koulutukset
- työvälineet ja  niiden huolto

Mielestäni parturi-kampaajien palkoissa olisi parantamisen varaa, siihen nähden kuinka paljon työmme vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja alan seuraamista. Palkka voi osaltaan vaikuttaa myös työntekijän työmotivaatioon tiettyyn pisteeseen asti ja voi näin ollen vaikuttaa työn laatuun. Toki tällä alalla työskentely ja menestyminen on hyvin paljon työntekijän omasta intohimosta kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti